Työtilaus ja työn vastaanotto 

Asiakas lähettää tai tuo turboahtimen toimipisteeseemme. Työ kirjataan järjestelmään ja asiakkaalle ilmoitetaan korjausarvio turboahtimen purkamisen jälkeen, mikäli hinta ylittää hinnastossa olevat esimerkkihinnat. Mikäli hinta pysyy annetuissa hintahaarukoissa, turbon lähettäminen huollettavaksi tulkitaan tilaukseksi. Aikamäärä työn vastaanottamisen ja tarkastuksen välillä vaihtelee yleisen työtilanteen mukaan.

Kustannusarvion esittämisen yhteydessä asiakkaalla on oikeus halutessaan kieltää huoltotoimenpiteen aloittaminen. Mikäli huoltoon tai korvaavan tuotteen myyntiin ei päädytä, asiakasta veloitetaan tehdystä tarkastuksesta siihen käytetyn ajan mukaisesti (yleensä 30-60min). Lisäksi veloitetaan mahdollisesti tarvittava toimituskulu. Kulloinkin voimassa olevan tuntihinnoittelun löytää verkkosivullamme esillä olevasta hinnastosta

Mikäli kustannusarvion / työn hyväksymisen jälkeen kustannusarvio muuttuu esim. tarkemman osien puhdistamisen esiin tulevien vaurioiden myötä, pidätämme oikeuden tilauksen sisällön muuttamiseen, mikäli hintavaikutus on työn hintaan nähden vähäinen (maks 20% korotus).

Työn valmistuminen ja takuuajan alkaminen

Työn valmistumisen yhteydessä asiakkaalle ilmoitetaan sovitulla viestivälineellä työn valmistumisesta, mikäli asiakas haluaa noutaa turbon toimipisteestä. Mikäli turbo on tarkoitus lähettää, emme ilmoita valmistamisesta erikseen, vaan lähetämme turbon suoraan asiakkaalle, ellei muuta ole sovittu.

Takuuaika alkaa maksukuitin päivämäärästä. Takuuehdot ovat nähtävissä verkkosivuillamme: Takuuehdot

Maksaminen

Asiakkaalla on mahdollisuus maksaa tilaus paikanpäällä käteisellä viimeistään työn valmistuttua, ennen lähetystä/noutoa Paytrail -maksupainikkein tai rahdinkantajan veloittamalla jälkivaatimuksella. Kuluttaja-asiakkaille ei myydä laskulla. Vakiintuneilla yrittäjäasiakkailla on mahdollisuus laskutusasiakkuuteen.
Kulloinenkin tilaus voi sisältää osia ja/tai palveluveloituksia. Paytrail -maksuun voidaan käyttää tarjouksen vahvistamista asiakasportaalinäkymässä tai erikseen sähköpostitse lähetettävää maksulinkkiä. Sähköpostissa lähetettävä maksulinkki ei sisällä tietoa, josta sivullinen voisi saada maksajan nimen tietoonsa.

Paytrail maksupalvelutarjoajana

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
https://www.paytrail.com/kuluttaja/maksupalveluehdot

Palautusehdot

Turboahdinhuolto on asiakkaalle yksilöllisesti tuotettava palvelu ja huollettu turbo rinnastuu mittatilaustuotteeseen, jolla ei ole palautusoikeutta.

Myymämme osat ja turboahtimet ovat erikoisluonteestaan huolimatta tavanomaisia tuotteita ja siten 14 päivän palautusoikeuden piirissä. Palautuksesta aiheutuvat kulut maksaa lähtökohtaisesti asiakas, ellei kyseessä ole viallinen tuote tai meidän virheemme takia väärä / asiakkaalle sopimaton tuote.

Palautuksesta pitää aina ilmoittaa viimeistään 14. päivänä tuotteiden saapumisesta ja ehjien/virheellisten tuotteiden pitää palautua myyntikuntoisina ja alkuperäispakkauksissaan viimeistään 14 päivän kuluttua palautusilmoituksesta. Palautuslähetys pitää pakata huolellisesti.

Mikäli palautettavat tuotteet eivät ole asiakkaan toimien seurauksena myytävissä täyteen hintaan, pidätämme oikeuden vähentää hyvityssummasta mahdollisten lähetyskulujen lisäksi arvonalenemaa 0-100% palautuvien tuotteiden kunnosta ja ohjehinnasta riippuen.

Asiakkaasta kerättävät tiedot

Asiakkaalta kerätään vähintään nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite, sekä tarvittavat ajoneuvon tiedot turboahtimen tunnistamiseksi. Toimitusasiakkailta kerätään tämän lisäksi tarvittavat osoitetiedot lähetystä varten.
Yrityksiltä kerätään lähtökohtaisesti laskutustiedot sekä Y-tunnus sekä tarvittavat yhteyshenkilö- ja viitetiedot esim. rekisterinumero.

Tiedot säilytetään osana kirjanpitoa ja asiakas voi pyytää tietojensa (nimi- ja osoitetiedot) poistamista kulloinkin laissa määrätyn kirjanpitotietojen säilytysajan jälkeen.

Pidätämme oikeuden luovuttaa turbohuoltoon liittyviä tietoja ajoneuvotunnisteen perusteella ajoneuvon käyttöhistoriaan tai takuuseen liittyvissä kysymyksissä omistajavaihdoksen jälkeen, koska ajoneuvojen rekisterihistoria- ja omistajatiedot ovat julkisesti saatavilla olevia tietoja.

Muille kolmansille osapuolille kuin huoltotoimenpidettä koskevan ajoneuvon kulloisellekin omistajalle emme luovuta tietoja pl. lain velvoittamana viranomaistoimintaan liittyen.

Tiedot säilytetään EU alueella.